Kun tieto lisää hyvinvointia

30.09.2023

Lukuvuosi on alkanut ryminällä ja jokasyksyinen yo-koerumbakin on jo (onneksi) saatu maaliin. Alkanut lukuvuosi näyttää edellisvuosiin verrattuna kohdallani hyvin erilaiselta. Koskaan en ole opettanut niin vähän kuin tulen tulevan lukuvuoden aikana opettamaan, sillä kehittäminen, kouluttaminen ja opettajien pedagoginen valmentaminen tulevat koostamaan lähes puolet omasta työajastani. Enkä voisi olla enempää innoissani tästä muutoksesta ja mahdollisuudesta! Ensimmäinen jakso, eli ensimmäiset kaksi kuukautta tästä lukuvuodesta, ovat olleet kuitenkin sekä täynnä opetusta että kehittämistä, joten juuri nyt omalta kohdaltani on menty työvuoden tiukimpia viikkoja. Sen takia olen halunnut ottaa erityisen tarkan fokuksen elämässäni myös niihin tekijöihin, jotka vahvistavat hyvinvointiani tiukkojen työviikkojen keskellä. 

Kuva: Created with Playground AI
Kuva: Created with Playground AI

Minun täytyy myöntää, että olen tietokirja-addikti. Addiktioni kohdistuu nimenomaan äänikirjoihin ja rakastan kuluttaa aikaa pyörän päällä, kokkaillessa ja siivotessa, kunhan vain samalla minulla jotain mielenkiintoista kuunneltavaa. Olen keskittynyt viimeiset vuodet eri hyvinvoinnin osa-alueita koskeviin kirjoihin ja tietokirjoihin. Vaikka biologian ja terveystiedon aineopettajana minulla on jo lähtökohtaisesti paljon tietoa ihmiskehosta ja sen hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä, olen äänikirjojen kautta pystynyt pysähtymään eri teemoihin ja miettimään niiden merkityksiä itselleni. Ja uskon suuren osan nykyisestä vahvistuneesta hyvinvoinnistani olevan juuri näiden pysähdyksien ansiota. Ajattelinkin jakaa tässä kirjoituksessa muutamia teoksia, joilla on erityistä merkitystä itselleni tiellä kohti tasapainoista ja hyvinvoivaa opearkea.

Matthew Walker: Miksi nukumme - Unen voima

Tämän kirjan kuuntelemisen jälkeen ei voi jatkaa elämäänsä ilman, että alkaa priorisoimaan untaan aivan eri tavalla. Noh noh, aika isosti sanottu, mutta omalla kohdallani kirja toimi juuri näin. Monet toimintatapamme myöhäisestä somen käytöstä alkoholin ja kofeiinin nauttimiseen heikentävät unenlaatuamme, vaikka itse emme sitä ymmärtäisikään. Ja liian vähäisillä unilla on vaikutusta terveytemme osa-alueista aivan jokaiseen. Kirjan lukemisen jälkeen olen tehnyt monia tietoisia ratkaisuja sen eteen, että joka yö unta tulisi toivomani ja tarvitsemani 8 tuntia. 

1) Siirryn iltatoimille ja sänkyyn aikaisemmin kuin ennen. Aikaisemmin katsoin vielä kymppiuutiset, jonka jälkeen nukkumaanmeno venähti helposti yhteentoista. Nykyään rutiininani on jättää uutiset katsomatta ja alan siirtyä iltapuuhiin jo ennen kymppiä. Siten joka yö unta on tullut lisää puolesta tunnista tuntiin. Tämä vastaa muuten jo viikossa todella montaa tuntia lisäunta.

2) Puhelimesta laitetaan makuuhuoneessa päälle enää herätys sekä äänikirja, jota kuunnellessa nukahdan muutamassa minuutissa. 

3) Makuuhuoneen lämpötilaa on säädetty matalaksi hyvän unenlaadun mahdollistamiseksi. Niin ja hankimme pari vuotta sitten uudet laadukkaat patjat ja tyynyt.

4) Yleensäkin prioirisoin unen laatua ja määrää selvästi aikaisempaa enemmän. Vihaan sitä oloa, kun väsymyksen takia tuntuu, että koko viikon olisi käsijarru kaikessa tekemissä päällä. Siten vaikka näen hirveän mielelläni ystäviä viikonloppuisin erilaisissa tapahtumissa, lähden sinne erityisesti näin intensiivisen jakson aikana autolla, jolloin luonnollisesti nollapromilleilla alkoholi ei pääse heikentämään unenlaatua. Lähden myös usein juhlista pois hyvissä ajoin, jotta palauttavaa unta tulee viikonloppuisin tarpeeksi. 

Anders Hansen: Aivovoimaa - Näin vahvistat aivojasi liikunnalla

Olen aina liikkunut paljon ja tiedostanut säännöllisen liikunnan olevan oman hyvinvointini peruspilareita. Nykyään saa elämässä olla aika kaoottinen tilanne, jotta luopuisin viikottaisista punttitreeneistäni. Muun muassa tiukka aikataulu töissä ei saa olla syy liikkua liian vähän. Muuten kaikki alkaa kaatumaan. 

Kuuntelin viime kesänä Anders Hansenin kirjan Aivovoimaa - Näin vahvistat aivojasi liikunnalla. Kirjassa perusteltiin uskomattoman monipuolisesti liikunnan positiivisia vaikutuksia niin muistiin, oppimiseen, älykkyyteen kuin stressin hallintaankin. Jos viimeisten vuosien aikana olen opettanut itseni vastustamaan tunnollisen työntekijän syndroomaan kuuluvaa "äh, en ehdi käydä liikkumassa, kun töissä odottaa niin pitkä to do-lista"-toimintamallia, nyt liikunnan aikatauluttaminen työviikkoihin tuntuu aika itsestään selvältä. Se pitää yllä fyysistä toimintakykyäni ja antaa minulle valtavasti iloa, mutta se tekee minusta itseasiassa myös tehokkaamman ja kaikkineen paremman opettajan ja työntekijän myös koululleni. 

Soki Choi - Suolistovallankumous - Näin suolistobakteerit vahvistavat aivojasi

Olen aina ollut vahvasti ruokaorientoitunut ihminen. Steven Reissin motivaatioteorian näkökulmasta voidaan sanoa, että minulla on erittäin korkea syömismotiivi. Siten syöminen on ollut minulle aina yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. Toisaalta biologian ja terveystiedon opettajan opinnot ovat antaneet minulle hyvin vahvan uskon tieteellisen tiedon luotettavuuteen, myös ravitsemuksellisesta näkökulmasta. Ruokavalioni on siis aina ollut monipuolinen ja mm. kasvisten rooli ruokavaliossa on ollut aina merkittävässä roolissa.

Kuitenkin Soki Choin Suolistovallankumous-kirjan kuuntelu oli todella mielenkiintoinen kokemus. Viimeisinä vuosina suoliston vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin ollaan saatu valtavasti uutta tutkimustietoa ja siihen sukeltaminen oli minulle todella avartava kokemus. Suolistomme, tai tarkemmin sanottuna suolistomikrobistomme, huomioiminen ravinnon ja myös liikunnan avulla varmistavat mm. aivojen välittäjäaineiden serotoniinin ja dopamiinin tuotannon, millä on merkittävä vaikutus mielen hyvinvointiin. Itselleni kirjan parasta käytännön tason antia olikin se, että monipuolisella, erityisesti laajasti erilaisia kasvikunnan tuotteita sisältävällä ravinnolla voidaan varmistaa suolistomikrobiston hyvinvointi, ja samalla myös edistää aivojen hyvinvointia. Nykyään yritänkin Prisman ostosreissulla valita kärryyn aina hevi-osastolta jotain sellaista, mitä emme ole pitkään aikaan syönyt ja varmistaa, että arkena lautaselta löytyy monia ihania makuja ja kauniita värejä.

Kaikkineen tieto on omalla kohdallani lisännyt merkittävästi hyvinvointia. Ainakin itselleni kaiken kiireen keskellä on välillä hyvä pysähtyä tekemään tietoisia ratkaisuja, jotka auttavat minua voimaan hyvin. Nykyään osaan onneksi suhtautua tähän lisääntyvään tietoon myös rennosti, enkä ole millään tavalla ehdoton hyvinvointini optimoija. Yleensä 80-90 prosenttinen taso toteutuksessa mahdollistaa sekä hyvinvoivaa että sopivan sallivaa arkea. Elämään kuuluu myös se, että lautaselta löytyvä ruoka tuhoaa todennäköisesti monta hyvää suolistobakteeria ja jokunen alkoholiannos tuhoaa hyvän unenlaadun - kun sinne nukkumaan viimein päästään... 

Onko sinulla jotain kirjaa tai ehkäpä dokumenttia, joka on ollut vaikuttamassa merkittävästi omiin ratkaisuihisi hyvinvointisi taustalle?

Syksy alkaa näyttää parastaan ja puiden upeat värit tuovat kirkkautta päiviin! Nautitaan näistä kauniista ja kirkkaista päivistä!

Jos haluat jakaa ajatuksiasi tai antaa palautetta minulle tähän aiheeseen liittyen, voit kirjoitella niitä tähän palauteboxiin.