Ensin minun oli vain opittava itseni

16.10.2021

Edellisessä kirjoituksessani kävin läpi ajatuksia, miten tärkeää on oman opehyvinvointinsa kannalta olla oma itsensä ja rakentaa omannäköistä opettajuutta kaikkien ulkoisten paineiden keskellä. Tuon ajatuksen toteuttamisen yksi olennaisimmista oletuksista on, että me tunnemme itsemme. Miten muuten voisimme tehdä omannäköisiä ratkaisuja? Tässä kirjoituksessa käynkin läpi niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet minua hahmottamaan sitä, kuka olen ja toisaalta, mitä jatkuvia päätöksiä teen arjessa itsetuntemuksen pohjalta.

Olen ollut aina hyvin analyyttinen ihminen. Käyn läpi lähes jatkuvasti analyysia eri ihmisistä, prosesseista ja tietysti myös omasta itsestäni. Se on minulle luontaista ja itselleni paljon antava voima, vaikka jollekin se saattaakin kuulostaa todella kuormittavalta. Muistan, kun opeopinnoissa ohjaava opettajani sanoi kerran harjoitusoppitunnin jälkeen, että olin käynyt läpi kaiken hänen mielessään olleen reflektion ja palautteen ennen kuin hän oli edes ehtinyt sanoa ensimmäistäkään sanaa. Itseni tutkistelu ja toimintani reflektio ovat olleet siis aina osa minua. Näen kuitenkin kaksi erityisen suurta kokemusta elämässäni, joiden aikana itsetuntemukseni ja erityisesti sen mukainen toiminta ovat ottaneet erityisen suuria hyppäyksiä. 

Ensimmäinen muutos tapahtui täysin minulta kysymättä ja minun pyytämättäni. Olin ollut opettajana valmistumisen jälkeen muutaman vuoden ja kaikki elämässäni oli täydellisen mallillaan ja hyvin. Kunnes ei yhtäkkiä enää ollutkaan. Yhdessä hetkessä kaikki, mitä olin pitänyt elämäni perustana, romahti. Jouduin hyvästelemään  ihmisen, jonka kanssa olin kasvanut aikuiseksi, joka oli osa minua, ja minä osa häntä. Jouduin luopumaan siitä, jonka piti olla ainoa varmuus kaikkien tulevaisuuden muutosten keskellä. Elämäni tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen, joka antoi tukea ja turvaa silloin, kun hyppäsin uuteen, koska tiesin, että vaikka tapahtuisi mitä, se ihminen olisi aina siinä. Kunnes hän ei enää ollutkaan. Minun piti sano hyvästit, vaikka en enää pystynytkään niitä sanoja hänelle sanomaan. Ja sen jälkeen minun piti rakentaa kaikki uudestaan.

Tuona elämäni ylivoimaisesti pahimpana aikana toimin jotenkin hirveän järkevästi. Se analyyttinen ja järjestelmällinen minä olin siellä kaiken keskellä edelleen. Ja sen ihmisen järkevin teko siinä hetkessä oli pyytää apua. Pyysin apua perheeltä, ystäviltä ja ammattilaisilta. Kaikkien noiden ihmisten kesken käydyt keskustelut avasivat minut itselleni aivan uudella tavalla. Selviäminen noin valtavasta menetyksestä tapahtui minulla samaan aikaan oppimalla itsestäni ja päästämällä toisesta irti. Se oli minun tapani päästä eteenpäin ja lopulta osasin huolehtia itsestäni ja hyvinvoinnistani aivan uudella tavalla. 

Toinen suuri muutos oli onneksi oma päätökseni ja ratkaisuni. Siihen ei liittynyt edellisen kaltaisesti mitään draamaa tai murhetta, vaan yksinkertaisesti suurta paloa oppia uutta. Osallistuin tammikuussa 2021 Opocoaching-yrityksen järjestämään koulutukseen, jossa perehdyttiin itsetuntemukseen psykiatri Steven Reissin motivaatioteorian pohjalta. Innostuin aiheesta niin paljon, että opiskelin saman kevään aikana itsekin RSMP (Reiss School Motivation Profile)- koulumotivaatiovalmentajaksi. Ajatuksenani on päästä tulevaisuudessa kehittämään pedagogista sovellusta Reissin motivaatiotietouden pohjalta, mutta erityisesti koulutukset avasivat ja sanallistivat minulle sitä, miksi minä toimin tietyllä tavalla ja mitä asioita minun pitäisi huomioida omassa arjessani hyvinvointini ja kehittymiseni kannalta. 

Kaiken itseni oppimisen ja tuntemisen jälkeen olen tehnyt tietoisen päätöksen siitä, että teen nyt ja tulevaisuudessa tiettyjä minun hyvinvointiani palvelevia ratkaisuja ja pysyn niissä. Aina tulee hetkiä elämässä, kun jotakin osa-aluetta pitää laittaa ajallisessa painotuksessa muun edelle, mutta ne ajanjaksot pitää olla todella väliaikaisia ja rajattuja. Listaan tässä muutamia itselleni ja hyvinvoinnilleni tärkeimpiä ratkaisuja.

1) Rakastan työtäni, mutta koska rakastan myös montaa muuta asiaa elämässäni, rajaan työtäni tarkasti ajallisesti työpäiviin. En tee esimerkiksi töitä iltaisin, viikonloppuisin tai lomilla. 

2) Rakastan uuden oppimista. Se antaa minulle intoa tehdä työtäni ja kehittyä siinä. Ruokin sitä tarvetta tällä hetkellä erityisesti opiskelemalla työn ohessa, mutta onneksi uutta voi oppia aina lukemalla, tutkimalla itselle tuntemattomia asioita tai ihan vaikka keskustelemalla uusien ihmisten kanssa. 

3) Rakastan hyvää ja terveellistä ruokaa. Parasta ruokailu on silloin, kun siihen yhdistyy myös hyvä seura. Pyrin huolehtimaan jaksamisestani pitämällä energiatasoni tarpeeksi korkealla ja varmistan, että aina tasaisin väliajoin pääsen istumaan rauhassa ruuan ääreen minulle tärkeiden ihmisten seurassa.

4) Rakastan fyysistä treeniä ja liikkumista. Palaudun treenillä työn kuormituksesta ja ilman fyysistä aktiivisuutta turhaudun todella voimakkaasti. Lähden siis usein kiireenkin keskellä salille, vaikka töissä olisikin paljon tehtävää. Yleensä aikataulutan treenit viikolle etukäteen ja pidän niistä kiinni.

5) Rakastan ihmisiä elämässäni ja järjestän heille aikaa mahdollisuuksien mukaan myös opearjen keskellä. Perheelle ja parisuhteelle pitää olla aikaa arjessa. Kiireisen arjen keskellä vaikka viesti tai puhelu ystävälle myös usein riittää. 

Hyvinvointia ylläpitävien ratkaisujen tekeminen ei ole välttämättä helppoa, tai aina edes mahdollista. Kuitenkin itselleni noilla tekijöillä on ollut todella suuri vaikutus siihen, että voin paljon paremmin nyt kuormittavan lukio-opettajan ja lapsiperhearjen keskellä kuin aikaisemmin. 

Avaan monia antamiani esimerkkejä vielä isommin myöhemmissä blogikirjoituksissani. Mieti sillä aikaa, mitkä tekijät saavat sinut voimaan hyvin. Mieti myös, teetkö tarpeeksi usein sinulle sopivia ratkaisuja hyvinvointiasi huomioiden. 

Loma on ihanan rentouttavaa aikaa. Välillä loma antaa myös aikaa pysähtyä miettimään arkeamme kokonaisuutena ja pohtia sitä, mikä arjessa toimii ja mitä kannattaisi ehkä muuttaa. 

Ihania syksyisiä lomapäiviä kaikille!

Jos haluat jakaa ajatuksiasi tai antaa palautetta minulle tähän aiheeseen liittyen, voi kirjoitella niitä tähän palauteboxiin.