Geomedia

Geomedia

Aluesuunnittelu ja kaavoituksen tasot-video

Video (kesto 1:75) johdattelee lyhyesti aluesuunnitteluun käyden läpi aluesuunnittelun yleiset tavoitteet sekä kaavoituksen puolelta termit maakunta-, yleis- ja asemakaavat. Video on tuotettu tekoälyn avulla ja videon lopussa näkyy käytetyt sovellukset. Lähteenä videon käsikirjoituksen tekemiseen on käytetty Suomen Ympäristöministeriön aluesuunnittelusta kertovia internesivustoja. Video huomioi tekijänoikeudet ja sitä voi jakaa opiskelijoille ja kollegoille vapaasti.

Videota voi käyttää esimerkiksi flippaamiseen ennakkotehtävän kaltaisesti. Video voi myös johdatella aiheeseen katsottuna yhdessä tunnilla. Lisäksi opiskelijat voivat etsiä itse tietoa videolta esimerkiksti seuraavien kysymysten avulla:

  • Katso Aluesuunnittelu  ja kaavoituksen tasot-video.​

  • Selvitä videon pohjalta seuraavat asiat:​

  1. Mitä aluesuunnittelulla tehdään?​

  2. Nimeä kolme kaavoituksen tasoa ja kerro lyhyesti, miten niillä ohjataan alueiden suunnittelua ja rakentamista.​

  • Lisäksi mieti, millaisia aluesuunnitteluun pohjautuvia muutoksia oman kuntasi alueella ollaan viimeisen 5 vuoden aikana tehty ja mitä tavoitteita noiden muutosten takana on ollut.